Lehtojärven kylä sijoittuu samannimisen järven rannoille, seitsemän vaaran syleilyyn. Asutusta alueella on ollut jo kivikaudesta lähtien.

Lehtojärven kylä sijaitsee napapiirin pohjoispuolella, noin 25 kilometriä Rovaniemen keskustasta luoteeseen. Kylän ilmettä leimaavat järveä ympäröivät vaarat. Pohjoisessa Lehtojärveä vartioi alueen korkein vaara Karhuvaara. Muut vaarat ovat Karhunulkki, Sonkakivalo, Mellavaara, Luonuavaara, Kierivaara ja Paljakkavaara.

Lehtojärveä voi syyllä pitää hyvänä esimerkki vireästä maaseudusta. Kylään on viime vuosina muuttanut runsaasti uusia asukkaita, valtaosa lapsiperheitä. Kylän yritystoimintaa kehittyy ja kasvaa jatkuvasti. Teknologian kehityksessä Lehtojärvi on kärkijoukoissa: keväällä 2018 rovaniemeläinen Aurora eMotion aloitti ensimmäisenä maailmassa sähkökelkkasafarit Lehtojärven ympäristössä.

Kylässä sijaitsevat kaksi hotellia ovat paitsi merkittäviä työllistäjiä, tuovat myös kansainvälistä eloa etenkin talviaikaan. Yritystoiminta on vilkasta myös maatalouden, maanrakennuksen, kukkakaupan ja kylällä pitkät perinteet omaavan puu- ja hirsirakentamisen parissa.

Lehtojärven kylällä on kautta aikain ollut tekemisen meininki: jo vuonna 1998 julkaistussa Kylätoiminnan menestystekijät -tutkimuksessa (Eija Lahtinen, Helsingin yliopisto, maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus) Lehtojärvi nostettiin niiden neljän suomalaisen kylän joukkoon, jossa  menestystekijät ovat erinomaiset.

Tänä päivänä Lehtojärven kylä on kotina yli 300 asukkalle. Lehtojärven kylässä perinteet ja nykyaika lomittuvat yhteen esimerkiksi aktiivisen kyläyhdistyksen toiminnassa. Lehtojärven sydän on kyläyhdistyksen ylläpitämä Lehtopirtti, kylätalo, jossa aiemmin toimi kyläkoulu.

Lehtojärveä on pidetty hyvänä asuinpaikkana jo kivikaudelta lähtien. Kylästä löytyy seitsemän kivikautista asuinpaikkaa. Merkkeinä varhaisista kulkijoista on myös Lehtojärveltä löytynyt puinen hirvenpää, joka on vanhin pohjoismaista tähän mennessä löydetty puuesine. Sen arvioidaan olevan ajalta 5790 eaa. Paikallinen maanviljelijä Toivo Haavikko löysi esineen kaivaessaan jänkäojaa. Tämä hirvenpää on ikuistettu myös omaan kylälippuun, jollainen Lehtojärven lisäksi on vain harvalla suomalaisella kylällä. Oman lipun lisäksi Lehtojärven kylästä on tehty kyläkirja (Pekka Haavikko 2014).

Vuosituhansia pitkät käsityöläis- ja yrittäjyysperinteet elävät kylässämme edelleen. Maaseudun muutoksessa ja muuttoliikkeessä Lehtojärvi on onnistunut pitämään paikkansa yhtenä Rovaniemen elinvoimaisimmista kylistä. Siitä todisteena tuikkivat valot vielä vanhojen pirttien ikkunoissa, valopiirin yhä kasvaessa kylään nousevien uusien kotien myötä.

Anna palautetta